Toimintasuunnitelma 2019

27.2.2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.02.2019

Jyväskylän kaupungin kulttuurirakentamisen selvitysprojektin Jyväskylän sydämen väliraportti esiteltiin hanketuki ry:n hallitukselle 19.02.2019, loppuraportti valmistuu vuoden 2019 lopulla. Väliraportti sisälsi viisi eri vaihtoehtoa kulttuurirakentamiselle, myös musiikkisalin sijoituspaikoiksi. Lutakko oli yksi vaihtoehdoista.

Hanketuki ry toimii laadukkaan musiikkisalin toteuttamiseksi mahdollisimman nopealla aikataululla. Toimimme myös vuoden 2019 aikana aktiivisesti Jyväskylän sydän-projektin kanssa. Tärkeänä pitämämme musiikkisalin rakentamisen aikataulun kannalta Jyväskylän sydän -projektin suunnittelemien prosessien aikataulu on haastava. Rakennushankkeen lupamenettely edellyttää, että uudesta suunnitelmasta laaditaan yhteisesti hyväksytty tilaohjelma, jonka pohjalta tehdään hankesuunnitelma. Hankesuunnitelman mukaan järjestetään yleinen arkkitehtuurikilpailu tai valitaan suunnittelijaksi maan huipputoimisto. Muu kuin Lutakko -vaihtoehto edellyttää luonnollisesti asemakaavan muutoksen, jonka vuoksi rakentamisen alkaminen on mahdollista aikaisintaan 5-10 vuoden kuluttua. Musiikkisalin suunnitelma Lutakkoon sisälsi jo edellä mainitut toimet.

Yhdistys rakentaa edelleen yhteistyötä Keski-Suomen maakuntaliiton, alueen kuntien, taidetoimikunnan, kansalais- ja työväenopistojen, sote- ja kulttuuritoimen, kuorojen, yhdistysten, yhteisöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Selvitetään best practice -menetelmät Vaasan ja Turun salihankkeista.

Yhdistys osallistuu aktiivisesti Jyväskylän Sinfonian koordinoiman hankkeen, jossa tavoitteena on lasten ja nuorten aktivoiminen musiikin pariin ja esimerkiksi tulevan musiikkisalin käyttäjiksi, toteuttamiseen.

Toiminnan rahoituksen yhtenä osana on edelleen konsertissa kävijän sanastojen myyminen.

Jäsenmaksua ei kerätä, vaan toimitaan edelleen kannatusjäsenmaksun ja lahjoitusten avulla. Kannatusjäsenmaksun suuruus on 30 euroa. Varoja käytetään mm. seminaarin järjestämiseen, tiedotus- ja markkinointitoimintaan. Selvitetään lisäksi projektipäällikön palkkaamisen rahoitusta jäsenmaksuilla ja/tai erillisellä rahoitusjärjestelyllä.